Nykyään ärsyynnyn pienistäkin asioista ja paisuttelen mielessäni ongelmat ylitsepääsemättömiksi. Vähänkin huonopana päivänä yksikin pieni vastoinkäyminen tai poikkipuolinen sana saa ahdistuksen nousemaan huippuunsa. Tänään siihen tarvittiin vain yksi tekstiviesti ja yksi ainoa lause. "En tule tänään." Tämän viestin lähetti siis entinen mieheni.

Takerrun nyt tuohon ilmaisuun entinen. No siis, onhan hän tietyllä tavalla entinen, mutta toisaalta myös nykyinen, vaikka en koekaan olevani hänen kanssaan seurustelusuhteessa. Hankalaa. Hän on kuitenkin se elämäni mies, se jonka kanssa haluan elämäni jakaa ja se ainoa, jota rakastan.

Me siis useimmiten tapaamme täällä meillä, juomme kahvit ja juttelemme niitä näitä. Tapaamme kuitenkin aivan liian harvoin, minun mielestäni. Keskimäärin kahvittelemma yhdessä noin 3-4 kertaa viikossa. Ja ei, se ei todellakaan riitä minulle!!!

Nyt odotin kovasti häntä käymään ja melkein pillahdin itkuun pettymyksen lyödessä vasten kasvoja tuota viestiä lukiessani. No eihän sen nyt niin iso asia pitäisi olla, ettei toinen tulekaan. Varsinkaan, kun emme olleet edes etukäteen sopineet tapaamisesta mitään. Mutta, kun se vaan on iso asia minulle. Onko minusta todella tullut näin herkkä? Naisesta, joka on selvinnyt elämässään paljon suuremmistakin asioista, kuin hankalasta parisuhteesta? Ilmeisesti on. Vielä pettyneempi olisin, jos etukäteen olisimme sopineet tapaamisesta ja hän tekisi oharit. Olen jopa pettynyt, ellei hän soita minulle. Tämä on jo ihan uskomatonta. Onkohan minusta todella tullut näin epätoivoinen.

Se siitä hyvästä päivästä. Aamulla kaikki näytti vielä kohtuulliselta, mutta meilialamittari kääntyi jyrkkään laskuun jo iltapäivällä. Laskusuhdanne jatkuu yhä...