Menipä taas yö ihan harakoille. Kun ei vaan tule uni, niin ei tule. Rasittavaa! Menin illalla ihan ajoissa nukkumaan, joten uni aikakaan ei vielä ollut mennyt ohi. Huoneessani on ihanan pimeää ja hiljaista yöllä. Minkään ei pitäisi häiritä uniani. Eikä häiritsekään sitten, kun joskus pääsen uneen.

Luulen, että ongelmana on ajatusteni hallinta. Sängyssä on niin sopivasti aikaa miettiä ja vatvoa asioita iltaisin. En osaa enään lopettaa ajattelemista ja rauhoittua vain levollisena nukkumaan. Ajatukseni pyörivät villisti kehää aivojeni sopukoissa ja minä samaa vauhtia sängyssä laidalta toiselle. Suunnittelen tulevia tapahtumia päässäni yhä uudelleen ja uudelleen. Murehdin menneitä ja tulevia. Kaipaan läheisyyttä niin, että sattuu. Siitä on levollisuuden tuntu kaukana.

Pitäisi varmaankin alkaa harrastamaan iltaisin maratonjuoksua tai umpihankihiihtoa, joka väsyttäisi minut totaallisesti. Usein vain iltapainotteisten harrastusten jälkeen adrenaliinia ja energiaa on niin paljon, että unen saaminen kestää entistä kauemmin. Sitä käy mielessään läpi vielä kymmeneen kertaan kaikki illan kuviot ja miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin tai miten itseään voisi milläkin osa-alueella kehittää.

Kyllä elämä on sitten vaikeaa! Nukkuminenkin, yksi perus tarpeista, on niin hankala prosessi, ettei sitä aina tule edes ajatelleeksi. Eikä varsinkaan silloin, kun kaikki on hyvin. Silloin, kun saa mennä levollisin mielin nukkumaan, nukahtaa hetkessä ja herätä aamuisin pirteänä uuteen päivään.

Huonosti nukutun yön jäljiltä tässä odottelen pirteyttä saapuvaksi!